perjantai 29. lokakuuta 2010

Iltaisin





















































































Auringonlaskun jälkeen kadunkulmiin kerääntyy kaupustelijoita,





























kulmakunnan naiset kokoontuvat tanssimaan yhdessä musiikin soidessa





























ja ravintolat levittäytyvät kadulle pöytineen ja muovituoleineen.




























Silloin meidänkin jalkamme kulkevat kuin itsestään lempiravintolaamme,

























































jossa talon tapoihin kuuluu astioden ja puikkojen huuhtelu kuumalla teellä...

























































... ennen herkuttelua!

tiistai 26. lokakuuta 2010

Maailman ympäri muutamassa tunnissa

Kotikaupunkimme huvipuistotarjonnan kummallisuuksista Window of the World on ehkä, ainakin länsimaisin silmin katsottuna, kaikkein kummallisin: koko maailma pienoiskoossa.

Huvipuistoa kiertelemällä voi muutamassa tunnissa nähdä Fuji-vuoren, Pisan kaltevan tornin, Japanin keisarillisen palatsin, Taj Mahalin, Manhattanin kaksoistorneineen, Valkoisen talon, Gizan pyramidit, Big Benin, Eiffeltornin ja Riemukaaren. Puistossa on tietenkin myös Grand Canyon-vesiliukumäki, Niagaran putoukset, Afrikkalaiskylä, Huokausten silta ja Angkor Wat. Jäimme kaipamaan vain Näsinneulaa.

Paikkaan on ihan pakko suhtautua huumorilla, vaikka kiinalaiset tuntuvatkin huvittelevan siellä ihan vakavissaan. Myös perheemme kuopus, 10 v., tuntui nauttivan aivan tosissaan.

Tässä muutamia kuvia:

























































































































































































































































































Tämän kuvan otti tytär Eiffeltornin näköalatasanteelta.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

EXPO 2010, Shanghai, 23.10.2010

Maahanmuuttomuodollisuuksien viimeinen virallinen osio edellytti Shanghaissa käymistä, joten päätimme samalla käydä maailmannäyttelyssä.

















































































































Kirnu, Suomen paviljonki, oli niin hyvin tehty matkailumainos, että meille ulkosuomalaisille tuli koti-ikävä.





























Tässä expo-kävijöitä vielä hymyilyttää, vaikka vettä sataa ja sataa ja sataa...





























... mutta pian ihmispaljous...





























...kaaos, hälinä, sateenvarjojen jatkuva tökkiminen...





























... ja litisevän märissä kengissä tuntitolkulla paviljongista toiseen jonottaminen...





























... alkoi meistäkin tuntua tältä, ja olimme valmiit jättämään leikin kesken.





























Tässä kuitenkin vielä isäntämaan oma paviljonki.





























Ja sateen kastelema expon maskotti, Haibao.





























Oli mukava päästä kotimatkalle ja kotiin.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Maisemat

























































Olohuoneemme ikkunasta avautuu kaunis maisema Etelä-Kiinan merelle, josta iltaisin saapuu lukemattomia pieniä kalastaja-aluksia läheiseen satamaan. Taustalla häämöttävien kukkuloiden takana on Hong Kong.

























































Myös rannassa kalastetaan ahkerasti. Perheemme nuorempi mieskin on alkanut haaveilla omasta virvelistä.





























Meidän ja muutaman muun talon yhteisestä puutarhasta löytyy kuumina päivinä (muita ei vielä ole koettukaan) mukavan varjoisia paikkoja.





















































































Puutarhassa kukkivista kasveista tunnistan lootuksen, bougainvillean ja tietenkin kiinan ruusun!





























Talomme toiselta puolelta aukeaa aivan toisenlainen maisema. Täällä vuorottelevat ruokakaupat, pienet ja suuremmat ravintolat, mopomyyjät ja -korjaamot, parturit ja kampaajat, hedelmä- ja vihanneskauppiaat, suutarit, piraattitavaran kaupustelijat, teemyymälät...













































































































































Pienen kävelymatkan päässä on myös ravintolalaiva -  ja täysin kuivalla maalla!

torstai 14. lokakuuta 2010

Koti kaukana kotoa

























































Tervetuloa meille.





























Täältä löydät hurjan vahdin (naamio on lahja perheen pojalle)...





























... eteisen kiinalaista estetiikkaa...





























... kotikengät torakoiden, hämähäkkien sun muiden mönkijöiden listimiseen...





























... elintärkeän "komentokeskuksen"...































































... Ikean astiat...









... upean kodinhoitohuoneen, joka todellakin on parvekkeella...





























... salmiakki- ja xylitol-purkkakätköt...

























































... selkä vääränä rahdattua suomenkielistä luettavaa sekä lankoja ja puikkoja sukankutojalle.